USA

Sana Amerikka on useille sama kuin USA eli Amerikan Yhdysvallat. USA on valtiona uskomattoman laaja, kuuluuhan siihen 50 osavaltiota. Vaikka Yhdysvallat on kaukainen kohde Atlantin takana, niin se on maailman valtioista meille ehkä kaikkein tutuin, monelle jopa omaa kotimaatamme tutumpi. Jokainen tietää miten amerikkalaisessa oikeussalissa menetellään, miten jokaisella on oikeus asianajajaan ja että poliisin on pidätyksen yhteydessä luettava jokaiselle hänen oikeutensa. Mutta miten meillä Suomessa?

Suurin osa turismista Yhdysvalloissa tulee maan sisältä. Onhan maa kooltaan valtava jatkuen pohjoisen Alaskan arktisista oloista aina etelän Havaijin ja Floridan trooppisille alueille. Parhaiten suomalaisten tuntemia kohteita Yhdysvalloissa ovat länsirannikon Kalifornian alue (San Francisco, Los Angeles), Eteläinen Floridan osavaltio ja Itärannikon merkittävät kaupungit New York ja Washington.

Yhdysvaltain pääkaupunki on Washington. Yhdysvaltojen itsenäistyttyä haluttiin pääkaupungiksi valita pieni kaupunki, jottei minkään osavaltion suuren kaupungin rooli korostuisi liikaa. Ajatuksena oli myös, että valtionhallinto on välttämätön paha, joka toimii aina tehottomasti, haitta ihmisten päivittäistä elämää ja kuluttaa paljon veronmaksajien rahoja. Ainoaksi keinoksi hillitä ongelmia nähtiin, että kun valtiokoneisto pidetään mahdollisimman pienenä ja annetaan sille mahdollisimman vähän valtaa puuttua ihmisten arkielämään, niin silloin säästyy rahaa ja talouselämä saa elää omaa elämäänsä valtion sitä haittaamatta. Pieni hallintokaupunki sopi tähän kuvaan mainiosti.

Yhdysvalloissa turisti sulautuu mukavasti paikalliseen väestöön. Hän ei kävelevä rahasäkki josta jokainen yrittää lohkaista oman osansa. Bisnestä tehdään turistien kanssa samoilla ehdoilla kuin muidenkin. Kummaa kieltä puhuvaa ei kummastella. Ruokakulttuuri on melko kaloripitoinen. Toisaalta pikaruokaloita on joka kulmassa ja niiden ruokalajit tuttuja.

Tämä sivuston alasivut Usasta: