Lontoo – tuo tuhansien nähtävyyksien kaupunki
Lontoo on matkakohteena helppo; sinne voi matkustaa ympäri vuoden ilman, että tulee tylsää, ja tekemistä löytyy lähes jokaiselle matkatyypille.
Kuinka sinne pääsee?
Lontoon suurimmat lentokentät ovat Heathrow ja Gatwick. Näihin molempiin pääsee Suomesta, ja molemmista on hyvät julkiset yhteydet keskustaan. Pääsääntöisesti Lontoossa kannattaa käyttää julkista liikennettä, sillä taksit ovat huomattavasti hintavampia, etkä välttämättä voita ajallisesti mitään.
Menopaluu lennot ovat 300 euron molemmin puolin, suora lentoaika 3 tuntia per suunta, mutta mikäli hinnassa haluaa säästää ja matka-ajalla ei ole väliä, saattaa lennon saada lähemmäksi 200 euroon, jolloin lentoaika saattaa välilaskujen vuoksi nousta lähemmäksi vuorokautta.
Lontooseen matkatessa kannattaa etukäteen tarkistaa millä bussilla tai junalla aikoo matkaansa jatkaa, ja jos mahdollista, ottaa mukaansa muistilappu jolta voi tarkistaa mille asemalle on tarkoitus suunnistaa ja mikä on omaa hotellia lähinnä oleva metropysäkki.
Mitä tehdä?
Lontoossa on suunnattomasti erilaisia aktiviteettejä aina museoista shoppailuun. Kaikkia näistä ei kuitenkaan pysty yhden viikonlopun aikana käymään lävitse, joten hiukan kannattaa etukäteen suunnitella mitkä kohteista lomansa aika käy lävitse. Osa nähtävyyksistä on ilmaisia, ja ne voi katsastaa myös hiukan kauemman matkan päästä, mutta osaan joutuu ostamaan liput tai mahdollisesti varaamaan liput jo etukäteen ja ajan jolloin käydä.
Kuuluisimpia nähtävyyksiä ovat Big Ben, London Tower, London Eye, London Dungeon, Buckinghamin palatsi, Madame Tussaunt
Erikoisempia kohteita: Ripley’s belive it or not –museo, Oxford street, London Zoo, London Dungeon
Pienemmälläkin budjetilla pärjää.
Mikäli olet matkaamassa Lontooseen hiukan pienemmän budjetin kanssa, kannattaa reissun aikana hyödyntää useita ilmaisia kohteita mm. Oxford Street, Big Ben, London Tower, Hyde Park, Buckingham Palace, British Museum. Näillä kohteilla pystyt hyvin pureutumaan sisälle Lontoon sielunmaailmaan käyttämättä rahaa muuhun kuin nähtävyyksille pääsemiseen.
Lasten kanssa matkustaessa käymisen arvoisia ovat mm. Hyde Park, Science Museum ja Natural History Museum, Prinsessa Dianan puisto, Madame Tussaudsin vahanukkemuseo, London Zoo, vähän isompien lasten kanssa Ripley’s belive it or not –Museum tai London Dungeon.
Aikuisessa seurassa ehdottomasti vilkaisun arvoisia ovat mm. London Dungeon ja Ripley’s Belive it or not. Kannattaa kuitenkin lippuhinnat ja esitysajat tarkastaa etukäteen ennen reissuun lähtemistä, ettei tule mitään yllätyksiä. Mm. vahanukkemuseoon kannattaa liput ostaa etukäteen, sillä jonot ovat pitkät ja näin säästät aikaa turhalta odottamiselta.
Nähtävyydet turvallisesti bussista
Mikäli et niinkään ole innostunut kävellen tai omatoimisesti etsimään nähtävyyksiä, on myös mahdollista ostaa liput Hop on Hop off –bussiin. Reittejä löytyy useita joista valita, ja jos aikaa on enemmänkin voit käydä läpi vaikka kaikki niistä. Bussissa saa itselleen korvakuulokkeet joilla voi kuunnella matkan aikana tietoa eri nähtävyyksistä.
Hop on Hop off –bussi on kätevä myös siitä, että voit jokaisella pysäkillä hypätä pois kyydistä mikäli haluat päästä jalkaisin tutustumaan kohteisiin. Voit myös hypätä kyytiin millä tahansa reittisi pysäkeistä. Lippuja saa yhdestä vuorokaudesta ylöspäin. Liput voit ostaa joko netistä, tai suoraa bussin pysäkeiltä myyjältä.
Ruoka ja juoma
Mikäli haluat tutustua paikalliseen ruokakulttuuriin, parhaat antimet tulet löytämään paikallisista pubeista ja kahviloista, etkä oikeastaan voi mennä vikaan. Perusenglantilaiset ruuat maksavat n. 10 punnan paikkeilla per henkilö. Fish&Chips on erittäin kuuluisa ja todella englantilainen ruoka joka kannattaa kokeilla.
Mikäli haluat panostaa hiukan enemmän, ja yhdistää ruokailun nähtävyyteen, kannattaa vierailla Hard Rock –cafessa tai Gordon Ramseyn ravintolassa, Maze Grillissä.
Kommentit
Lontoo — Ei kommentteja
HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>