Meksiko

Yksi kolmesta Pohjois-Amerikan valtiosta, Meksiko, on suomalaisille melko tuntematon. Parhaiten tiedetään maan pääkaupunki Meksiko City ja se muistetaan erityisesti vuoden 1968 olympialaisistaan, jotka eivät olleet kovin suuri menestys suomalaisille urheilijoille. Kaupungista tiedetään että se on korkealla ohuessa ilmanalassa (ja juuri siksi ei menestyttykään) ja kaupungin ilma on melko saastunutta (sekin haittasi).

Meksiko (Méhico) sijaitsee USA:n ja niin kutsutun Väli-Amerikan välissä. Valtakielenä on Espanja ja joillakin alueilla puhutaan eri intiaanikieliä. Suuri osa väestöä on mestitsejä eli intiaanien ja eurooppalaisten (espanjalaisten) jälkeläisiä.

Pääkaupunki Meksiko City on maailman suurin kaupunki. Se levittäytyy laajalle alueelle alueen laaksoihin. Uutta asutusta nousee ylös läheisten vuorten rinteitä. Muita suuria kaupunkeja ovat Monterrey ja Guadalajara.

Meksiko Cityn tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat Zocalon alue kaupungin keskustassa. Siellä sijaitsee muinaisen Inka temppelin rauniot ja sen viereen kohoaa suuri katedraali. Kolmantena kohteena on Zocalossa on presidentin palatsi.
Kaupungissa on lisäksi suuri antropologinen museo, jossa esitellään Meksikon historiaa ja kulttuuria esihistorialliselta ajalta aina nykypäivään.
Hieman kaupungin ulkopuolella on suuren Inka temppelialueen Teotihuacanin rauniot ja siellä voi kavuta pyramidien huipulle. Suuria pyramideja on kaksi: Aurinko ja Kuu. Ne ovat eräitä maailman korkeimpia pyramideja. Toisin kuin Egyptin pyramidit, Meksikon pyramidit eivät ole hautamonumentteja vaan uhripaikkoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *